Itsemäärittelyoikeus kunniaan!
Niin sukupuolesta kuin seksuaalisesta suuntautumisestakin puhuttaessa on yksi kultainen sääntö: jokaisella on itsemäärittelyoikeus. Sinulla itselläsi on oikeus määritellä kuka sinä olet, millainen haluat olla ja miten haluat tulla nähdyksi. Sinulla on oikeus olla myös tietämättä. Saat itse määritellä itsesi, olla määrittelemättä – ja muuttaa mieltäsi. Muista, että sama oikeus on kaikilla muillakin.
Luokittelussa on hyvät ja huonot puolensa. Joskus on tärkeää, että omaa identiteettiä pystyy ymmärtämään ja nimeämään tietyillä sanoilla. Sanojen kautta voi samastua ryhmiin, josta voi löytää yhteenkuuluvuutta ja turvaa. Luokittelu voi myös tuntua turhalta ja ahdistavalta, jos määritelläkseen itsensä tiettyyn ryhmään kuuluvaksi, on oltava juuri tietynlainen, vaikkei itsestä siltä tuntuisikaan.
On varottava määrittelemästä kanssaihmisiä sellaisiksi, joita he eivät ole. Jos toinen kertoo itse siitä, miten hän sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa kokee, tätä kokemusta ei saa vähätellä. Kokemus sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta voi elämän aikana muuntua aivan kuten ihminen muissakin asioissa saattaa löytää itsestään uusia ulottuvuuksia. Tätä ei voi ulkopuolelta muuttaa. Jos toisen omaa kokemusta sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta yritetään muuttaa, voi syntyä tunne, ettei kelpaa omana itsenään.
On myös varottava tekemästä liian äkillisiä johtopäätöksiä. Housuja käyttävä tyttö tai mekkoa käyttävä poika ei välttämättä koe olevansa transvestiitti eikä kysymättä selviä, samastuuko naapurin naispari lapsineen sateenkaariperheen käsitteeseen – vaikka ulkoapäin katsottuna heidät voisi sellaisina nähdä.
Jokaisessa meissä on useita eri ominaisuuksia, kuten esimerkiksi vasenkätisyys, musiikkimaku tai ruskeasilmäisyys. Seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat vain ominaisuuksia niiden ominaisuuksien joukossa, jotka meitä määrittävät.
Millainen on normaali?
Normit ovat yhteiskunnassa ja yhteisöissä vallitsevia sääntöjä siitä, miten kunkin tulisi elää ja millaisia asioita heidän tulisi tehdä. Normit rakentuvat ihmisten vuorovaikutuksessa sen mukaan, mikä on tavallista ja mihin olemme tottuneet. Normit muodostavat hierarkioita, joissa tiettyjä asioita pidetään enemmän toivottavina ja toisia vähemmän toivottavina. Osa yhteiskunnan normeista luo turvallisuutta ja edellytyksiä ihmisten toimivalle yhteiselolle, ja siksi ne onkin monesti kirjattu johonkin lakikirjaan tai seinätauluun.
Monet normit ovat kuitenkin lähes näkymättömiä – ne ovat itsestäänselvyyksinä pidettyjä kirjaamattomia sääntöjä ja oletuksia ihmisistä ja ihmisten toiminnasta, jotka huomataan vasta, kun joku rikkoo niitä. Ne ovat usein yllättävänkin ahtaita. Ne ihmiset, jotka eivät muotteihin mahdu, saatetaan eristää ulkopuolelle.
Normit määrittävät käsityksiämme sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta. Yhteiskunnassa vallitsee vahva oletus siitä, että kaikki ihmiset ovat joko miehiä tai naisia, ja että heiltä voi sen mukaan odottaa tietynlaista toimintaa, esimerkiksi pukeutumisen, harrastusten tai urasuunnitelmien suhteen. Odotusten mukaista käyttäytymistä pidetään normaalina ja sellaisenaan toivotumpana. Mies, joka pukeutuu naisen vaatteisiin, herättää helposti hilpeyttä tai hän joutuu selittelemään, miksi hän niin tekee. Urallaan menestyvän naisten valintoja saatetaan arvostella toisella tavalla kuin hänen miespuolisen kollegansa – kukahan hoitaa lapset? Tätä voidaan kutsua sukupuolinormatiivisuudeksi.
Lisäksi on vallalla käsitys, että miehet lähtökohtaisesti ihastuvat naisiin ja päinvastoin. Tätä kutsutaan hetero-oletukseksi, joka johtaa heteronormatiiviseen ajatteluun – siihen, että miehen ja naisen välinen tietynlainen parisuhde on muita vaihtoehtoja toivotumpi tapa kokea ja ihastua. Jos heteroutta pidetään itsestäänselvyytenä, vain homouden tai bi-ihmisyyden kohdalla pysähdytään pohtimaan syitä tai ihmettelemään, olisiko kyseessä kenties ohimenevä vaihe.
Näin toimivat muutkin normit, liittyivät ne sitten ihmisen ihoväriin, toimintakykyyn, vakaumukseen tai vaikkapa yhteiskuntaluokkaan. Tavallisesta tulee normaalia – ja samalla vähemmän tavallisesta vähemmän normaalia tai jopa epänormaalia. Syntyy normi, jonka rinnalla vähemmän yleiset tavat olla nähdään poikkeuksina säännöistä, joita ei nähdä yhtä tärkeinä tai suotavina tuoda julki. Näin normiin mukautumaton ihminen jää helposti ulkopuoliseksi.
Onneksi tällaisia ihmisten eriarvoisuuteen johtavia normeja voidaan muuttaa! Oppimalla tunnistamaan yhteiskunnassa eriarvoisuutta ja syrjintää ylläpitäviä oletuksia voidaan muuttaa käytäntöjä niin, että moninaisuudelle on enemmän tilaa. Ihmisoikeuksia ja yhdenvertaista kohtelua ei pidä ansaita pakottamalla itsensä johonkin tiettyyn muottiin – ihmisoikeudet ja oikeus yhdenvertaiseen kohteluun kuuluvat jokaiselle.
Normien käsittelyyn nuorisoryhmissä voit hyödyntää Setan normipyöritys-menetelmää: [sisäinen linkki normipyöritys-sivulle]
Olenko sateenkaarinuori?
Tietoa sukupuolesta
Mistä tiedät oman sukupuolesi? Yhteiskunnassamme ajatellaan yleensä, että ihmisen sukupuoli määrittyy kurkkaamalla housuihin – vehkeistähän sen näkee, ja vähän muistakin kehon piirteistä. Niiden mukaan lapset määritellään syntymässä joko tytöiksi tai pojiksi ja kasvatetaan naisiksi tai miehiksi. Mutta onko se näin yksinkertaista? Ensinnäkin tyttöjä ja poikia on tosi moneen lähtöön: molemmista löytyy sekä tyttömäisiä, poikamaisia ja kaikkea siltä väliltä. Voit samaistua vain tietynlaisiin tyttöihin tai poikiin. Jotkut tuntevat tyttöyden tai poikamaisuuden täysin vieraaksi.
Jotkut nuoret kokevat, että vaikka heillä on keho, nimi ja henkilötunnus, jotka viittaavat tiettyyn sukupuoleen, heistä voi tuntua hämmentävältä, kun lomakkeessa pitää ruksata joko ”mies” tai ”nainen”. Tai kun uimahallissa pitää valita pukuhuone eikä kumpikaan vaihtoehto tuntuu omalta. On myös nuoria, joita ei lapsena edes voitu fyysisten tekijöiden perusteella selkeästi määrittää tytöiksi tai pojiksi: heitä kutsutaan intersukupuolisiksi.
Sukupuolen ymmärtämisessä lähtökohtamme on yleensä kehon ominaisuudet ja tämän mukaan meidät pitkälti myös opetetaan käyttäytymään. Mutta sukupuoli-identiteetti on myös fiilis. Olemme tyttöjä, poikia, naisia, miehiä, kumpiakin, muunsukupuolisia ja sukupuolettomia, koska näin meistä sisällämme vahvasti tuntuu.
Vaikka yhteiskunnassa tunnistetaan yleisesti vain miehet ja naiset, on kulttuureja ja yhteiskuntia, joissa on nimiä melko monelle muullekin identiteetille. Moni taho Suomessakin on ryhtynyt muuttamaan perinteisiä lomakkeita muotoon, jossa tarjotaan sukupuolivaihtoehdoiksi miehen ja naisen lisäksi ”muu” tai jossa kukin saa avoimesti määritellä sukupuolensa. Välillä on myös mielekästä pohtia, milloin määrittely ja jako sukupuolten mukaan on ylipäätään perusteltua ja milloin teemme sen lähinnä tottumuksesta olettaen, että tiedolla voidaan tehdä muita johtopäätöksiä. Joskus oletus menee nappiin, mutta joskus nopeat johtopäätökset menevät mönkään.
Mistä muut tietävät sukupuolesi? Vain kukin itse voi tietää täsmälleen millainen on hänen oma sukupuolen kokemuksensa ja sukupuoli-identiteettinsä – vaikka sitäkään ei aina ole erityisen helppoa ymmärtää ja sanoittaa. Entäs muut? Sukupuolen ilmaisu tarkoittaa sitä, miten me viestimme omaa sukupuoltamme muille ja millaisina muut ihmiset tietonsa, kokemustensa ja havaintonsa perusteella meidät näkevät. Ilmaisemme sukupuoltamme tahtoen ja tahtomatta esimerkiksi sillä, miten olemme, käyttäydymme, puhumme, pukeudumme ja mitä teemme. Kulttuurissamme tiettyjä asioita liitetään maskuliinisuuteen ja tiettyjä feminiinisyyteen. Tämän mukaan meidät nähdään maskuliinisina tai feminiinisinä, naisina, miehinä tai muina; androgyyneinä (eli samaan aikaan sekä maskuliinisina että feminiinisinä) taikka sukupuolittomina. Se vaikuttaa yleensä siihen, miten tulemme nähdyksi ja kohdatuksi tai millaista toimintaa muut ihmiset meiltä odottavat. Koska kyse on kulttuurista, se mikä luokitellaan feminiiniseksi tai maskuliiniseksi saattaa vaihdella eri tilanteiden, yhteiskuntien ja aikakausien mukaan.
Ihmisten sukupuolikokemusta voidaan ymmärtää latinasta tulevilla sanoilla cis ja trans. Cis tarkoittaa suunnilleen ”samalla puolella olevaa” ja viittaa ihmiseen, jonka sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu vastaa odotuksia sukupuolelle, johon hänet syntymähetkellä määritettiin kuuluvaksi. Cis-tyttö on tyttö, joka määriteltiin syntymässä tytöksi ja hän aikuistuessaakin tuntee itsensä naiseksi.
Trans tarkoittaa ”toisella puolella olevaa” ja viittaa ihmiseen, jonka sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu osittain tai kokonaan eroaa näistä odotuksista. Transihminen voi olla esimerkiksi poika tai muunsukupuolinen, joka syntymähetkellä määritettiin tytöksi, mutta jolle odotettu naissukupuoli tai synnynnäiset kehon piirteet eivät tunnu omalta. Nuori voi olla myös syntymähetkellä pojaksi määritetty ja hän kokee olevansa poika, mutta tuntee sisällään myös paljon feminiinisyyttä, jota hän haluaa selkeästi ilmaista esimerkiksi vaatetuksellaan.
Tietoa seksuaalisesta suuntautumisesta
Seksuaalisessa suuntautumisessa on kyse siitä, kehen ihastuu. Olemme tottuneita näkemään ihmiset joko homoina, lesboina, heteroina ja bi-ihmisinä riippuen siitä, mitä sukupuolta he itse edustavat ja mitä sukupuolta edustaviin ihmisiin he rakastuvat. Seksuaalinen suuntautuminen on kuitenkin moniulotteisempi. Sen voi määritellä kyvyksi ihastua tunteiden ja/tai seksuaalisuuden tasolla toisiin ihmisiin, riippuen sukupuolesta ja toki myös sukupuolesta riippumatta.
Joillekin seksuaalisessa suuntautumisessa on vahvasti kyse identiteetistä, toisille taas romanttisen suhteen kaipuusta tai siinä elämisestä, toisille seksin harrastamisesta tai mukavista fantasioista – tai kaikkea tätä. Itsensä ymmärtämisen ja identiteetin löytämisen prosessissa määritteillä hetero, homo tai bi – tai muut seksuaalista suuntautumista kuvaavat sanat – voivat olla tärkeitä varsinkin, jos kokee, ettei löydä omaa paikkaa kokemuksilleen siitä kuuluisasta valtavirrasta.
Osa taas kokee, ettei omaa seksuaalista suuntautumista tarvitse määritellä millään erityisellä tavalla – tällä hetkellä, enää tai ikinä.
Nettisivujemme sanastosta löydät enemmän tietoa yleisistä termeistä, joihin törmää puhuttaessa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta.
Kaappi?
Kaapista ulostulolla on yleisesti ymmärretty sitä, että homo, lesbo tai bi-ihminen kumoaa häneen kohdistuvaa hetero-oletusta kertomalla siitä, että hän ei ihastu ollenkaan tai pelkästään toista sukupuolta oleviin ihmisiin. Ulostulo ei kuitenkaan aina tarkoita aktiivista kertomista – ja aivan kaikille. Se voi olla sitä, että on sinut itsensä kanssa ja lähipiirissään. Ulostuloon eri tilanteissa vaikutta se, mitä tietoa tuntuu turvalliselta jakaa aivan arkisissa keskusteluissa ja mitä tuntuu mukavammalta eri syistä pitää omana tietonaan.
Ulostuloa tapahtuu kaiken aikaa, vaikka emme sitä sellaiseksi heti huomaisikaan. Joku mainitsee ohimennen vaimonsa pyytäneen koukkaamaan lähikaupassa ostamassa porkkanaa. Toinen kehuu kahvilaikkunan ulkopuolella odottelevan pojan takapuolta ja kolmas rohkaistuu pyytämään koulukaverinsa treffeille. Neljäs päättää pukeutua kevätjuhlia varten hameeseen. Näissä tilanteessa kukaan ei määrittele ääneen mitään seksuaalisesta suuntautumisestaan taikka sukupuoli-identiteetistään, mutta sanotut asiat sisältävät silti paljon hiljaista tietoa. Jokainen aiemmin mainituista esimerkeistä voi olla tilanne, joka voi olla hlbtiq-ihmiselle harkittu ulostulo.
Setan ja Nuorisotutkimusseuran tekemässä Hyvinvoiva sateenkaarinuori-selvityksessä (2013) valtaosa kyselyyn vastanneista hlbtiq-nuorista oli avoimesti omia itsejään ainakin osalle ystävistään, koulukavereistaan ja perheenjäsenistään. Moni kertoi olleensa ennen ensimmäistä ulostuloaan huolestunut siitä, miten ympäristö asiaan reagoisi, mutta saaneensa itselleen tärkeiltä ihmisiltä sittenkin kannustavan vastaanoton.
Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta voi nykyään puhua yhä avoimemmin – joissakin piirissä moninaisuus on valtavirtaa ja toisissa piireissä vähemmistöidentiteetteihin suhtaudutaan uteliaan myönteisesti. On myös ympäristöjä, joissa kielenkäyttö tai vallitseva ilmapiiri on sellainen, että osa kokee joutuvansa salaamaan asioita, joista muut vastaavassa tilanteessa puhuvat avoimesti. Jokaisen tulisi kuitenkin saada päättää avoimuudestaan itse. Salailu syö energiaa ja vähentää ihmisen mahdollisuuksia saada ympäristöltään apua vastamäissä.
Ulostuloja pelätään usein turhaan. Ympäristössä voi olla pelkoa, tietämättömyyttä tai vääriä käsityksiä sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta kohtaan – tai vain tottumattomuutta puhua asiasta. Omien tai toisten ihmisten syrjintäkokemukset voivat heikentää luottamusta muita ihmisiä kohtaan. Tämä voi johtaa itsesyrjintään eli siihen, että epävarmuuden takia rajaa omia mahdollisuuksiaan, vaikka todellisuudessa ympäristö olisikin avoin. Vastuu tällaisen epävarmuuden hallitsemisesta sysätään liikaa niiden hartioille, jotka normeista poikkeavat. Olisi parempi, jos pidettäisiin lähtökohtana, että meitä on moneksi. On tärkeää, ettei hlbtiq-nuori olisi aina itse se, joka joutuu puolustamaan oikeutta olla oma itsensä. Valtaosin ihmiset ovat järkeviä ja hyväntahtoisia myös, vaikka joskus käyttäytyvät ajattelemattomasti.
Jos ulostulo itselle tärkeimmille ihmisille tuntuu pelottavalta tai vaikealta, voi aloittaa juttelemalla asiasta jollekin toiselle, johon kokee voivansa luottaa. Esimerkiksi kurssikaverille, sukulaiselle, kouluterkkarille tai nuorisotyöntekijälle – ihmiselle, jolla on vähemmän sinuun kohdistuvia henkilökohtaisia odotuksia ja joka sen takia voi suhtautua asiaan neutraalimmin. Tämä ihminen voi olla sellainen, jonka mahdollinen tyrmäys ei aiheuta isoa menetystä.
Luotettavan ihmisen kanssa voi pohdiskella mihin pelot perustuvat. Onko pelkona, että läheisimmät ihmiset torjuvat? Onko kyse epävarmuudesta – miten kerron, mikä on hyvä hetki? Yhdessä voidaan miettiä tapaa, miten asia otetaan puheeksi. Usein lähiympäristö on tainnut jo aavistaa, että jännittämisen taustalla on jotain, mitä haluaisi kertoa ja asia ei vain ole tullut koskaan puheeksi. Joskus läheisiltä voi kestää vain hetki tottua asiaan, joskus heillä voi mennä yhtä kauan asian pohtimiseen kuin nuorella itsellään.
Ulostuloja pelätään joskus myös ihan syystä. Joskus on oikeasti turvallisempaa olla kulkematta käsi kädessä rakkaansa kanssa bussipysäkille. Tai olla kertomatta suvulle, että on löytänyt itselleen jotain paljon parempaa kuin sitä kauan peräänkuulutettua poikaystävää tai tyttöystävää. Asian ei pitäisi kuitenkaan olla näin. Kyse on ihmisoikeuksista, jotka kuuluvat kaikille ihmisille taustasta riippumatta. Ihmisoikeuksissa ei voi neuvottelemisen tai tinkimisen varaa, vaikka ne eivät tällä hetkellä toteudukaan kaikkien ihmisten kohdalla.
Jos tulee torjutuksi tai syrjityksi, on erityisen tärkeää muistaa, että vika ei ole itsessä, vaan epäoikeudenmukaisessa ja keskeneräisessä maailmassa, jossa on yhdenvertaisuuden eteen on vielä paljon töitä tehtävänä. Parempaa maailmaa odotellessa on tärkeää löytää turvallisia tiloja ja ihmisiä, joiden kanssa voi olla turvallisesti oma itsensä ja joiden kanssa jakaa avoimesi iloja ja vastoinkäymisiä.